On maanantaiaamu. Kello on kahdeksan.
Rauta-Sirpa odottaa minua luokan ovella.
Kävelen hänen luokseen hitaasti. En vastentahtoisesti, mutta en myöskään erityisesti kiirehtien.
– Kenet sinä otat? Ajattelin, että…
Keskeytän hänet poikkeuksellisen rohkeana.
– Ajattelin uuden oppimisen tuen lainsäädännön hengessä opettaa tämän tunnin kanssasi samanaikaisesti.
Rauta-Sirpa jähmettyy.
Hän katsoo minua. Minä katson takaisin ja näen lähes silmieni edessä, kuinka 36 vuoden opettajakokemus ja sen ympärille rakentunut ammatti-identiteetti hänen pedagogisissa aivoissaan rutisee, vapisee ja hakee uutta asentoa.
– Miten niin samanaikaisesti? Sehän on ihan tehotonta. Ei siitä ole näille oppilaille mitään hyötyä. Kuules poikanen, minä olen tehnyt nämä tunnit jo kaksikymmentä vuotta sitten valmiiksi ja tiedän tismalleen, mitä missäkin kohdassa tapahtuu. Ei nyt höpistä sen uuden lain kanssa. Otat Saken, Jasminen ja Iisakin niin kuin ennenkin. Matikasta sivu 23.
En tiedä, onko Rauta-Sirpa oikeassa.
Mutta tiedän, että minäkään en tiedä olevani oikeassa.
Siinä on koko ongelma.
Hei, me säädetään oppimisen tuen laki!
Hei, me lennetään! oli aikanaan sopivan kehno komedia. Sen itsenäinen jatko-osa voisi olla Hei, me säädetään oppimisen tuen laki!
Juoni menee suunnilleen näin.
Keksitään uusia käsitteitä: ryhmäkohtainen tuki, oppilaskohtainen tuki, erityisopettajan opetus muun opetuksen yhteydessä, joustavat ryhmät ja niin edelleen. Käsitteille löytyy toki määritelmiä, mutta juuri se kiinnostavin osa jää sopivan avoimeksi:
Mitä nämä tarkoittavat maanantaina kello kahdeksan luokan ovella?
Milloin ryhmäkohtainen tuki muuttuu oppilaskohtaiseksi? Kuinka kauan samat kolme oppilasta voivat käydä ”joustavassa” pienryhmässä ennen kuin joku huomaa, ettei ryhmä enää kovin paljon jousta? Ja mitä erityisopettajan pitäisi tehdä luokassa muun opetuksen yhteydessä? Opettaa? Eriyttää? Kiertää? Konsultoida? Hyssytellä?
Pedagogiikan ovi jätetään niin levälleen, että siitä mahtuu norsulauma marssimaan sisään rinnakkain.
Laki valmistuu.
Pedagogiikka ei.
Rauta-Sirpa ja minä emme ole saaneet koulutusta siihen pedagogiikkaan, jota uusi laki meiltä käytännössä edellyttää.
Meille näytettiin lukuvuoden alussa PowerPoint. Uudet käsitteet olivat siisteissä laatikoissa ja nuolet osoittivat oikeisiin suuntiin. Laki niin sanotusti avattiin.
Sen jälkeen pitäisi osata toimia uudella tavalla.
Mutta kaksi opettajaa samassa huoneessa ei vielä ole yhteisopettajuutta.
Kuka kouluttaisi Rauta-Sirpaa?
Kuka kouluttaisi minua?
Koska nyt meillä on uusi laki, uudet käsitteet ja vanhat opettajat.
Elokuvan kolmas osa on ilmeisesti jo tuotannossa:
Hei, me keksitään uusi pedagogiikka.
