Olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Kirjoittaminen ei ole aina pitänyt minusta. Perustaisinko blogin? En sitä ihan ekaa kertaa miettinyt eilen. Miksi? Koska sanojen kutsu. Ei sillä että mitään asiaa olisi. Kaikki on jo sanottu. Hykertelisinkö kuin vanha vanha Honda Monkey, kun joku tykkäisi postauksestani? Tuijottaisinko yöllä makuuhuoneen kattoa, kun joku haukkuisi? Olisinko hetkessä julkinen eläin? Somepotkujen aikakaudella lörppähuulta pelottaa. Jokainen facepäivitys on riski. Mitä sillä voi saavuttaa? Ystävien peukaloita? Mikä vaikutus sillä on, että twiittaan Mikko Kuustosen vetäneen hienosti Hectorin Woyzekin? Eivätkö sen jo tiedä kaikki, jotka sen tietävät? Olenko kertomassa uutisia? Löydänkö ensimmäisen instapostaukseni kautta uuden merkityksen arkisille teoilleni ja muutan Ugandaan avustustyöntekijäksi viikon päästä? Lahjoitan munuaiseni, jos saan tuhat…