Työskentelen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa, joka on suhteellisen tyypillinen 2000-luvun alun koulurakennus. Punaista tiiltä, kolme kerrosta ja yksi pitkä käytävä joka kerroksessa. Toinen pääty on omistettu yläkoululle ja lukiolle, toinen alakoululle. Luokkahuoneita voinee luonnehtia “perinteisiksi” – näiden keskellä on soluauloja, joissa voisi työskennellä, mutta kalustus on varsin puutteellista. Koulun rakenteet asettavat suuria haasteita kattavalle ja toimivalle wifi-verkolle eikä yliopisto olekaan kyennyt toimittamaan meille toimivaa nettiä. Tästä kärsimme perusopetuksessa joka päivä ja se turhauttaa digiloikkaa yrittäviä oppilaita, opetusharjoittelijoita ja opettajia.
Koulu on täynnä vanhaa analogista tekniikkaa, jota on yritetty tekohengittää 2020-lukua kohti heikoin tuloksin. Jokaisessa luokassa on valtavat AV-pöydät ja piuhaa muutama kymmenen metriä, jotta särisevä analogi ääni saadaan ajettua muutaman pikselin tarkkuudella pauhaavan datatykin kuvan seuraksi.
Monelle koululle epätyypillisesti koulumme opehuoneesta löytää harvemmin ketään. Välitunnit kuluvat opetusharjoittelijoiden ohjauksessa tai jonkin projektin parissa. Tämä asettaa digitaalisten yhteistyövälineiden kaipuun suurelle tasolle. Aiemmin käytimme useita eri oppimisympäristöjä, alustoja, sähköpostia ja paperilappuja tyhjän opehuoneen seinällä. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme siirtyneet lähes yksinomaan Microsoftin Office 365 –palvelun käyttäjiksi.
Tärkeintä on ollut, että toimimme kaikki samassa ympäristössä – vain tällöin voimme tukea toisiamme ja tehdä luontevasti yhteistyötä. Microsoft valikoitui meille kolmesta suuresta emoylipistomme kautta ja kaikenlaisista uskonnonomaisista kiukutteluista huolimatta näen asian hyvänä. Pedagogisesti on mielekästä syventää käyttökokemusta eikä pomppia koko ajan alustasta ja välineestä toiseen.
Olemme myös vihdoin onnistuneet miltei tappamaan sähköpostin. Tilalla käytämme sisäisessä tiedotuksessa Yammeria. Koulun ulkoinen viestintä hoituu sähköpostitse ja Wilman kautta. Oppimisympäristönä ja työryhmätyöskentelyn sekä harjoittelijoiden ohjauksen alustana toimii Teams, jonka rooli on koko ajan nousussa.
Muutos on ollut toki suuri ja nopea ja sitä on tervehditty erilaisin käsimerkein. Jos kuitenkin nousee hiemankin omaa arkiajatteluaan ylempään katselukulmaan, näkee, että olemme tämän johdosta kyenneet jo useaan yhteistyöprojektiin, mitkä olisivat entisessä viestintäkulttuurissa olleet liki mahdottomia. Ihmiset ovat hyvässä ja joskus pahassakin aiempaa enemmän tietoisia siitä mitä koko talossa tapahtuu ja mitä sitä oikein pitikään tehdä.
Oman haasteensa uudet ympäristöt asettavat opettajan työajalle. Miltei kaikki niissä tehtävä työ on …työtä. Käytännössä YS-aikaa, joka loppuu auttamatta kesken. Tämän ymmärtäminen on myös johdolle haasteellista. Digitaalisen työskentelyn tulisikin selkeästi vapauttaa ns. sidottua kokousaikaa digitaaliseen paikkaan ja aikaan sitoutumattomaan työhön. Ennen kuin näin tapahtuu ovat työntekijöiden naamat kurtussa varsin oikeutetustikin.
Tässä kuva johon olen yhdistänyt digitaalisen mentaalikarttani ja koulumme ympäristöt.
About Author
